Kuusinkijoen esittely

Kuusinkijoki on käsite kalastajien keskuudessa. Harvalla joella on tarjota niin hienot kalastuskokemukset ja kalat kuin Kuusingilla. Taimenesta puhuttaessa siman päässä saattaa nykiä parikiloisesta aina yli seitsemään kiloa yltävä isomus. Myös harjuksen kalastajat viihtyvät joella. Yli kilon painoiseen purje-evään on taitavalla kalastajalla mahdollisuudet, eli omaan taimen-/harjusennätyksen on Kuusingilla oivat mahdollisuudet.

Alla oleva jokiesittely käy Kuusinkijoen läpi ylhäältä alas – kivi kiveltä. Tekstin on kirjoittanut kuusamolainen Janne Aikio, joka tuntee joen ja sen ottipaikat paremmin kuin hyvin.

Maisemat

Kuusinki on Kuusamon kolmesta suurtaimenjoesta kooltaan ja vesimäärältään pienin. Joki virtailee vaihtelevan metsämaiseman läpi osapuilleen viidentoista kilometrin matkan ennen laskemistaan rajavyöhykkeelle ja sitä kautta itänaapurimme puolelle. Leveydeltään joki vaihtelee pienimmillään muutaman metrin levyisistä koskenniskoista jopa toistasadan metrin suvantolampareisiin - valtaosiltaan joki kuitenkin mahtuu 15-30 metrin etäisyydellä toisistaan kulkevien, enemmän tai vähemmän jyrkkien rantatörmien väliin.

Rantamaisema yläjuoksulla onkin pääosin avarahkoa, joskin toisin paikoin hieman pusikkoista rantaniittyä. Kiukaankorvan seudulla ja alapuolella joki puristuu muutaman kilometrin matkaksi jopa parikymmenmetristen kallioseinämien väliin rauhoittuakseen taas keskijuoksulla rauhalliseksi rantaniittyjen ja -pusikoiden, Takalammin seuduilla jopa hieman soisenkin maiseman ympäröimäksi.

Sipinkosken kieppeillä kalliot alkavat taas kiivetä ylemmäs ja ylemmäs heti jokirannasta - täältä alkaakin maisemallisesti koko joen jyhkein osa. Joki on vuosituhansien saatossa uurtanut syvän kanjonin läpi komeiden mäntykankaiden, lisäjykevyyttä sille antavat suoraan jokirannasta kohoavat, korkeimmillaan monikymmenmetriset kalliot.

Ainoan särön muutoin erämaiseen ja luonnonkauniiseen maisemaan tuovat alueella tehdyt metsänhakkuut, jotka on muutamassa paikassa ulotettu ehkäpä turhankin lähelle jokivartta. Kanjonin pohjalla kulkevan kalamiehen silmään hakkuuaukot eivät kuitenkaan näy - monitoimikone kun ei syöksyjyrkillä rinteillä saatikka sitten kalliojyrkänteillä operoimaan kykene, onneksi. Ennen rajavyöhykkeelle ja itänaapurin puolelle menoa joki rauhoittuu Saunavaaran seudulla korkeiden hiekkatörmien ja idyllisten rantaniittyjen ympäröimäksi, mutkaa mutkan perään kaartelevaksi somerikkovirraksi.

Kanava - Käpysuvanto

Tällä hetkellä yläjoki on rauhoitettu taimenen kalastuksen osalta kanavasta Melalampeen. Harjuksen ja siian kalastus on alueella sallittu.
Kuusinkijoen kalastuskausi on 1.6.–31.8.

Alkunsa varsinainen Kuusinki saa Ala-Vuotunkijärvestä - kalastajaa kiinnostava osuus alkaa kuitenkin vasta Myllykosken voimalaitoksen alapuolelta. Taimenta tosin nousee yläpuolisillekin alueille voimalan yhteyteen rakennetun kalaportaan ansiosta, mutta ne tulevat tavallisen kalastajan tavoiteltaviksi vasta Varisjoen alueella. Vuotunki- ja Kuukasjärvien välisiin muutamiin, sinänsä maukkaan näköisiin koskiin ja nivoihin eivät lupia saa kuin Vuotungin kylässä asuvat ja kalastuskunnan osakkaat.

Myllykosken voimalan alapuolella on parin sadan metrin mittainen rauhoitusalue, jonka päätyttyä varsinainen kalastusalue alkaa voimalaitoksen alakanavan merkeissä. Kalastusalueen yläpään kohdalla on Vuotungintien varressa parkkipaikka, jossa voi myös tehdä tulet.

Kanavaa riittää noin puolentoista kilometrin matkalle - alue on koko pituudeltaan hidasta, tyyntä ja suhteellisen tasapohjaista virtaa, jolle sävyä antavat ainoastaan alueen yläosassa joen eteläpuolelle laskeva puro sekä muutamissa paikoissa pohjassa olevat isommat kivet.

Kivet ovat kohtuullisen helposti havaittavissa joen pintaväreitä seuraamalla; missä peilityyni pinta vähänkään rikkoutuu, on se merkki siitä että muutaman metrin päässä ylävirran puolella on pohjassa kivi. Kivet puolestaan tarjoavat otollisia seisontapaikkoja virrassa olevalle taimenelle, joten niiden seutuville viehettä tarjoillessaan kannattanee olla hieman tavanomaista terävämpänä.

Kanavan alue on tosin koko matkaltaan sikäli syvä ja hidasvirtainen, että taimen voi oleskella käytännössä missä vain. Selkeämpiä ottipaikkoja haettaessa voi kuitenkin keskittyä sellaisiin kohtiin, missä muutoin tyynen virranjuoksun rikkoo jokin muu piirre, kuten juuri esim. virran pohjassa oleva kivi. Myös hieman muuta jokea syvemmät kohdat, montut, vetävät kaloja puoleensa ja mikäli tällaisen kohdan uomasta äkkää, kannattaa paikka ilman muuta kokeilla.

Kanavan pääasiallisin saalis koostuu harjuksesta ja siiasta, varsinkin heinäkuulla alueelta löytyy toisinaan isoakin siikaa - saattaapa seassa olla useamman kilon yksilöitäkin. Sellaisen koukkuun saaminen ei tosin ole yksinkertaisin asia maailmassa, ylössaamisesta puhumattakaan - kanavan tyyni virta vaikeuttaa jo muutenkin aran ison siian narraamista ja jyrkät ja korkeat rantatörmät ylössaantia. Rannoilla kulkeminen sen sijaan on helpottunut kovasti alueella viime vuosina suoritettujen vesakonraivaustöiden myötä. Kanavan alueella ei useimmiten ole juurikaan kalamiehiä, joten varsinkin omaa rauhaa haluavalle kalastajalle se lienee käymisen arvoinen paikka. Kanavan sillan kupeesta löytyy myös tulipaikka.

Kanava päättyy Kanavanniskaan, josta rantamaisemiltaan luonnontilainen Kuusinki varsinaisesti alkaa. Itse niska on oikea oppikirjaesimerkki kalaisasta koskenniskasta ja varsinkin loppupuolella kesää erinomainen taimenen ottipaikka. Syvä, tasainen pohja nousee hiljalleen virran kiihtyessä kohti ensimmäisiä kuohuja ja tyyntä pintaa rikkoo pari herkullisen näköistä kiventaustaa - niiden seuduilta löytyvät myös taimenet. Paikka on siis erinomainen taimenpaikka ja kuten kaikissa paremmissa ottipaikoissa tämä näkyy luonnollisesti myös kalastajien määrässä - Kanavanniskassa on usein ruuhkaa. Jotta homma toimisi kuvatun kaltaisissa olosuhteissa, noudatetaan kansoitetuimmilla paikoilla ns. herrasmiessääntöjä, jotka antavat kaikille paikkaa kalastamaan pyrkiville tasapuoliset mahdollisuudet. Näistä ns. kalastajan herrasmiessäännöistä enemmän erillisessä laatikossa.

Kanavanniskalta alaspäin joki virtaa kilometrin verran nimen "Putkonen" alla. Putkoselta kalastaja löytää ilmeikästä koskea, muutamia todella maukkaita, laajoja peilejä (tyynipintainen, usein myös muuta virtaa syvempi kohta muuten rikkonaisessa, kuohuvassa koskessa), hienoja virranreunoja ja kiventaustoja sekä alaosasta tyynivirtaisen suvannon, jonka pintaa puhkovat muutamat kuutioluokkaa olevat kivet. Ja varsinkin loppukesästä ilmaan singahtelevat taimenet. Myös yläosan koskesta löytyvät peilit ovat erinomaisia taimenpaikkoja. Samoista peileistä löytyvät myös harjukset, ja mikäli muutoin herkullisen näköisestä peilistä ei ala harrintärppejä kuulumaan, voi kohtuudella olettaa jotain suurempaa olevan paikalla - ei kun taimenviehettä siiman päähän ja kokeilemaan!

Putkonen kaiken kaikkiaan on eräs parhaista kalastusalueista Kuusingilla, eikä paikan hohtoa ollenkaan himmennä sen helppo saavutettavuus: Paljakkaan menevä maantie kun kulkee kauimmillaankin parinkymmenen metrin päässä jokirannasta. Alueelta löytyy myös tilaa isommallekin kalastajajoukolle, joten ruuhkista ja jonotuksesta ei Putkosella kalastavan useimmiten tarvitse kärsiä. Tulipaikkakin löytyy alueen puolesta välistä, joesta poispäin lähtevän metsäautotien risteyksestä.

Putkosen alapuolella sijaitsevan Käpykosken yläpäästä löytyy erinomaisia harjusmonttuja, joihin tosin pätee sama sääntö kuin Putkosen peileihin - mikäli harjusta ei löydy parhaimmillaankaan kuin montun reuna-alueilta, voip olla että paikan isännyyden on ottanut haltuunsa taimen. Ja tällöin - ei kun asian edellyttämiin toimenpiteisiin.

Alempana koski laskee vetensä Käpysuvantoon, jonka rantamia kahlaileva kalastaja näkee ainakin mukavan kokoisia haukia. Jokihauki on voimakas taistelija ja oikein laitettuna vieläpä erinomaista evästä, joten kyllä siellä niitäkin voi käydä kurittamassa.

Suvannon alapuolelta alkaa rauhoitusalue, joka on n. 800 metrin mittainen ja päättyy Hivotanjokisuun alapuolelle. Kaikki rauhoitusalueet on muuten merkitty kylteillä jokivarren maastoon, joten erehtymisen vaaraa ei tässä suhteessa ole.

Käpykosken seutu on kokonaisuudessaan eräs rauhallisimmista alueista Kuusinkijokivarressa, joten sielläkin kalastaja voi kalastella omaan tahtiinsa. Alueelle kulku käy kätevästi niin Paljakantieltä kuin joen pohjoispuolella kulkevalta Kuusingintieltäkin käsin.

Vajjeus- Mustasuvanto

Seuraava kalastusalue alavirtaan mennessä on rauhoitusalueen alapuolella sijaitseva, reilun kilometrin mittainen pätkä, joka jokivarressa tunnetaan nimellä Vajjeus. Tämä ainakin statin kuntilta kielen vääntävä paikannimi pitää takanaan toistuvien nivojen värittämää rauhallista virtaa, jonka pääasiallisin saaliskala on harjus.

Alueella asustelee hyvän kokoista harria, jota löytyy tasaiseen tahtiin pitkin jokea. Kovimpia paikkoja ovat nivojen niskoilla olevat montut, joita voi yrittää paikallistaa vaikkapa kiipeämällä vähänkään korkeammalle kohdelle jokitörmälle ja jokeen tiirailemalla. Polarisoivista aurinkolaseista ja auringonpaisteesta on hommassa iso apu, ja montut erottuvat muuta ympäristöä tummempina kohtina. Samat montut toimivat myös nousutaimenen huilaus- ja pysähtymispaikkoina, joten pieni viitseliäisyys monttujen etsimisessä maksaa vaivan tässäkin suhteessa.

Vajjeus on helppo löytää. Ylävirrasta päin Paljakan tietä tultaessa toisen soramontun (n. 3 km Suorajärven tienhaarasta) kohdalla auto parkkiin ja kalalle. Samalta kohdalta löytyy myös nuotiopaikka.

Vajjeuksen alapuolelta löytyy Melalampi. Lammen rantamia kahlaileva kalastaja sotkee takuuvarmasti kahluuhousunsa rantamutalikoissa tarpoessaan, mutta sotkua saattaa syntyä myös housujen sisäpuolelle kalastajan luullessa krokotiilien möyrähtelevän rantavesissä - sikäli suuria haukia lampi syövereihinsä kätkee. Haukiennätyksiä jahtaavien kannattaneekin pistäytyä paikalla.

Melalammen niska sitä vastoin kuuluu sarjaan erinomaiset taimenpaikat. Syvä uoma kulkee joen eteläpuolella, ja varsinkin öiden pimetessä loppukesästä niskassa pitää majaansa usein kunnon kala. Ja mikäli sen haluaa siimansa päähän, kannattaa paikassa kalastella mahdollisimman vähin äänin, sillä tyyni ja hidasvirtainen niska ei anna anteeksi äänekästä loiskuttelua ja metelöintiä.

Niskan alapuolinen koski on lyhyt, alle sadan metrin mittainen ryöpsähdys, johon mahtuu muutama mukavan oloinen kiventausta. Nekin voi ohi kulkiessaan kokeilla, varsinkin jos on syytä olettaa, että joessa on liikkeellä runsaasti nousutaimenta. Koski laskee lähestulkoon heti vauhtiin pääsynsä jälkeen Jussinlampareeseen, ja kosken alusta on myös mahdollinen nousutaimenen pysähdyspaikka.

Itse lampare on uistinmiesten aluetta, virtaa ei ole juuri nimeksikään joten perhon uittaminen ei tahdo onnistua. Kalastusta haittaa jonkin verran suvannon heinikkoinen pohja. Samoin kahlaaminen on hankalaa ja tai oikeammin mahdotonta; suvanto on kauttaaltaan sen verran syvä, että jalat kyllä yltävät pohjaan vaan pää ei pintaan.

Isoja taimenia suvannosta joka tapauksessa löytyy. Varsinkin loppukesästä suvannon keskellä päiväsaikaan möyrivät taimenet laskeutuvat illan hämärtyessä lampareen niskaa kohti, joka kuuluu jälleen sarjaan erinomaiset taimenpaikat. Samaan osastoon voi huoletta luokitella satakunta metriä niskan alapuolelta löytyvän Kivipuronmutkan, jonka tunnistaa Kuusinkiin joen eteläpuolelta laskevasta purosta, Kivipurosta. Puronsuun alla on syvä monttu ja montussa monasti taimen.

Jussinlampareen - Kivipuron alueelta voi myös varsinkin kalastuskauden viimeisinä päivinä löytää kookasta harria. Hyvien taimenpaikkojen ansiosta alueella voi parhaana taimenen nousuaikana olla kalastajia ruuhkaksi asti, mutta sekaanhan aina mahtuu ja toisaalla selostettuja herrasmiessääntöjä noudattamalla homma toimii jouhevasti. Alueelle kulku käy helpoiten jälleen Paljakantien varresta, josta on opastekyltti Kivipuronsuuhun. Itse Kivipuro alittaa Paljakantien parin sadan metrin päässä Vapavaaran tienhaarasta Kuusamoon päin, tienvarressa on myös hyvin tilaa autolle.

Kivipuronmutkasta alaspäin virta kiihtyy hitaasti alaspäin kohti reilun kilometrin mittaista Kiukaankorvan koskea. Itse Kiukaankorva on Kuusingin yläjuoksun vauhdikkain koski, jossa joki puristuu korkeiden kallioiden väliin ja putoaa vauhdikkaasti alaspäin. Koskessa on lukuisia syviä monttuja ja kiventaustoja, joista voi taimen jytkähtää - varsinkin nousun ollessa kiivaimmillaan heinäkuun alkupuolella.

Kosken alaosassa joki tekee jyrkän s-mutkan, jonka keskivaiheilla oleva kuristuma on jälleen hyvä taimenpaikka. Mutkan jälkeen joki valuu korkeiden kallioiden välissä Kiukaankorvan suvantoon. Virrassa on muutamia monttuja, joista löytää ainakin harjusta ja kukaties Kiukaankorvan koskeen nousua suunnittelevan taimenenkin.

Kiukaankorvan suvanto on taas suuri, tyyni ja hidasvirtainen, itse suvannon alueelta voi alkukesästä löytää suuria siikoja ja loppukesästä suuria harjuksia. Suvannosta lähtevän Rojokosken niskasta taas ei ole ollenkaan mahdotonta löytää suurta taimenta, paikka on vain hieman hankalasti kalastettavissa. Pohjassa ja rannoilla olevat suuret kivet hankaloittavat kulkemista ja kalastamista, myös suvannon rannat ovat hieman pusikkoiset ja vaikeakulkuiset.

Kiukaankorvankosken saavuttaa parhaiten Paljakantieltä käsin, tien varresta löytyvät sekä parkkipaikka että opastekyltit. Kosken alaosasta löytyy myös tulipaikka. Kiukaankorvan suvanto ja Rojokoski taas löytyvät näppärimmin pohjoispuolelta käsin. Ajeltaessa Kuusingintietä muutaman kilometrin oikealla kädellä tulee näkyviin aukea, parikymmentä vuotta sitten hakattu jyrkkä rinne. Tällöin ollaan Kiukaankorvan suvannon kohdalla, joka näkyykin tielle asti. Täältä käsin on hyvä tutustua myös Rojokoskeen, joka puolestaan on reipas, osapuilleen puolen kilometrin mittainen pikapyrähdys. Kosken kalastuksellisesti merkittävin osa on sen alimmainen pätkä, missä se laskee Mustaansuvantoon.

Suvanto on Kuusingin suurimpia ja syvimpiä suvantoja, ja sen kätkemät siiat sekä harjukset tapaavat toisinaan nousta syönnökselle Rojokosken alle. Silloin olisi niin sanotusti syytä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mustansuvannon puolestavälistä löytyy niva, jossa ainakin syyspimeillä pääsee kuulemaan niin tolkuttomia taimenen läimäyksiä, että joskus meinaa suoraan sanoen peljästyttää.

Juumankoski - Vihtamutkat

Suvannon alapäästä lähtevän kosken niskaa toiset kutsuvat Mustaksiniskaksi, toiset Juumankosken niskaksi - yhtäkaikki erinomainen taimenen ottipaikka. Niskan alapuolisen, kilometrin mittaisen Juumankosken tunnetuimpia ottipaikkoja on Juumajokisuu, Kuusinkiin joen eteläpuolelta laskevan pääosiltaan noin kymmenmetrisen sivujoen suu.

Jokisuu on varsinkin alkukesästä ja korkean veden aikana kokeilemisen arvoinen paikka, kiivasvirtaisessa Juumankoskessa kun ei liiemmälti näin otollisia nousutaimenen pysähdyspaikkoja ole. Koko Juumankosken alue on myös erinomaista harjusaluetta, mitään ennätysharreja ei alueelta kuitenkaan välttämättä löydy. Sitä vastoin tilaa löytyy ja kosken alueelle mahtuukin helposti lukuisa joukko kalastajia.

Juumankosken alapuolinen koskenniska kantaa niinkin runollista nimeä kuin Hevonperse. Paikkana niska näyttää erinomaiselta, taimeniakin siinä näkee möyrivän oikeastaan pitkin kesää, vaan kovinkaan erikoisena ottipaikkana sitä ei kuitenkaan pidetä. Liekö tällä seikalla mitään yhtymäkohtaa nimen syntyhistoriaan…?

Niskan alapuolella joki kuristuu muutaman metrin levyiseen nieluun, josta ainakin vähällä vedellä voisi joku pituushyppyä harrastanut loikata kuivin kengin yli. Hevonperseen alapuolelta alkava Särkisuora sen sijaan on kovankin ottipaikan maineessa. Kyseessä on reilun puolen kilometrin mittainen, pääosin tyyni, hidasvirtainen ja syvä jokipätkä, jolta saadaan lähes joka vuosi myös joku todellinen mörssäritaimen, painoluokkaa 6-7 kg. Ja yllätys yllätys, ruuhkat vaivaavat tätäkin pätkää varsinkin tuossa heinäkuun aikoihin.

Parhaat ottipaikat löytyvät jokeen pohjoispuolelta laskevan Särkipuron suun kieppeiltä, mutta mahdollisuus tanakkaan tärppiin on olemassa missä tahansa suoran alueella. Särkipuron alueen löytää näppärimmin joko Kuusingintien päähän ajelemalla tai sitten eteläpuolelta Paljakantieltä Juumajoen sillanpielestä eroavaa metsäautotietä pitkin.

Särkisuoran alapäässä joki laskee suoraan päin kallioseinää ja tämän seurauksena pyörähtää ensin 90° oikealle ja heti perään saman verran vasemmalle. Paikka on nimeltään ylempi Vihtamutka ja maineeltaan jälleen tunnustettua taimenen ottiseutua. Mutkan alaosassa joen keskivaiheilla on muutamia suuria kiviä, joiden kieppeiltä löytyy myös syvää vettä ja syvästä vedestä toisinaan ärhäkkä nousutaimen. Myös hieman ylempänä oleva monttu kannattaa kalastaa.

Alemmas mentäessä joki rauhoittuu taas syväksi, tasaiseksi virraksi, jota rikkoo siellä täällä pohjassa veden virtausta jarrutteleva kivi. Hitaamman virran alueelta löytyy ainakin kohtuullisen kokoista harria, toisinaan mukavastikin - eikä taimenenkalastustakaan kannata unohtaa. Ei.

Hidasvirtainen suora päättyy jälleen syheröiseen mutkaan, joka tällä kertaa on vielä edeltäjäänsäkin tiukempi ja kantaa nimeä alempi Vihtamutka. Niin mutkan yläpuolelta kuin itse mutkastakin löytyy muutamia kunnon monttuja - ja montuista toisinaan kunnon kaloja, joten alueella kalastelevien on syytä olla tarkkana.

Myös harjusalueena seutu on oivallista sekä kalojen määrän että keskikoonkin puolesta. Haittapuolina alemman Vihtamutkan seudussa on Kuusingin mittakaavassa hankala saavutettavuus -alueelle tulee jonkun verran kävelymatkaa- sekä toisin paikoin pusikkoiset rannat. Kävelymatkan pituus ei tosin juuri ehdi edes hengästyttää, mutta onhan puoli kilometriä jo viisi kertaa enemmän kuin sata metriä. Yllättävän moni kalastaja tuntuukin ajattelevan tämänsuuntaisesti, sillä ko. seutu taitaa olla Kuusinkijoen rauhallisinta aluetta. Hyvä näin.

Jos nyt jotain rajaa pitäisi vetää Kuusingin ylä- ja alajuoksun välille, niin se voisi olla vaikkapa tässä. Vihtamutkien seutuun asti kun kulkeminen tapahtuu joko joen pohjoispuolta kulkevaa Kuusingintietä pitkin, tai sitten eteläpuolen Paljakantietä ja siitä Juumajoen sillanpielestä eroavaa metsäautotietä pitkin.

Tästä alaspäin lähdettäessä kulkeminen tapahtuu joen eteläpuolelle Paljakantiestä hieman ennen Paljakan rajavartioasemaa eroavan Lohipyörteen tien kautta. Pohjoispuolelle päästään kääntymällä Kanavan kohdalta Suorajärvelle ja ajamalla Suorajärventietä vajaat 10 km, josta käännytään vasemmalle Jelestimäntielle. Tienhaarasta löytyvät selkeät opastekyltit joita seuraamalla löytää Kuusingin alaosan ottipaikoille. Niistä seuraavassa.

Takalamminpuro - Paljakankoski

Vihtamutkien alapuolella Kuusinki virtailee rauhallisesti kohti Sipinlamparetta. Vajaan kilometrin matkalla virrassa on siellä täällä hyviä suojapaikkoja varsinkin harjuksille, seutu onkin erinomaista harrivettä. Taimenpaikoista tunnetuin on pohjoispuolelta jokeen laskevan Takalamminpuron suun alue.

Pohjoispuolelta aluetta lähestyy Jelestimäntieltä haarautuva Takalammen tie, jonka päästä Takalammenpurolle on vajaan kilometrin matka. Alempana virtaavan Sipinkosken alaosaan vievä, niin ikään Jelestimäntieltä haarautuva tie koukkaa myös alueen lähistöltä, joten kulku onnistuu sitäkin kautta - vallankin jos on tarkoitus kalastella myös Sipinlampareessa ja -koskessa.

Sipinlampare on jälleen laajahko suvanto, jossa vesi kuitenkin virtailee varsin mukavasti. Lampare onkin erinomaista harri- ja siika-aluetta, mutta taimenenkalastustakaan ei kannata unohtaa. Sipinlammessa kun näkee varsinkin heinäkuun loppupuolelta alkaen toisinaan kunnioitustakin herättäviä taimenen möyrähdyksiä.

Lampareesta lähtevän kosken niska on varovaisen kalastajan paikka. Niska on leveä ja lähes kauttaaltaan matala, ainoastaan etelärannalla kulkee pienoinen hieman syvempi uomannavero. Varovaisesti kalastavalla ja ennenkaikkea kahlaavalla onkimiehellä on saumansa taimenen tartuttamiseen, varsinkin loppukesän pimeinä, pilvisinä öinä.

Itse Sipinkoski on erittäin ilmeikäs ja monipuolinen, reilun puolen kilometrin mittainen koski. Tuolle matkalle mahtuu kiventaustaa, monttua, virranreunaa - toinen toistaan parempia nousukalan ottipaikkoja. Kosken alaosassa virta rauhoittuu Hanhisuvantoon laskiessaan, syvä uoma hipoo joen pohjoisrannalla kohoavan pystykallion juuria ja on jälleen erinomaista taimenen ottialuetta. Sama pätee myös harjuksen suhteen koko Sipinkosken alueella.

Sipinkoski laskee siis Hanhisuvantoon, joka on vanhastaan yksi joen tunnetuimpia taimensuvantoja. Myös isot siiat ja harrit viihtyvät syvässä ja rannoiltaan vaikeakulkuisessa suvannossa. Hanhisuvannon niska puolestaan on joen parhaita ottipaikkoja – syvä suvanto alkaa hiljalleen madaltua niskaa kohden, virrassa on muutamia herkullisia kiviä ja rantatörmät kuristavat joen niskan alapuolella muutaman metrin levyiseksi ränniksi.

Ränni on lyhyt mutta kiivasvirtainen, joten alavirrasta nouseva taimen on ärhäkällä päällä tyyneen niskaveteen päästyään. Ja kun lisätään yhtälöön vielä paikalla käytännössä aina asusteleva asukkikala tai useampi, niin saadaan enemmän kuin otolliset olosuhteet taimenen tärpille. Rännin alapuolella joki rauhoittuu Hanhivirraksi, joka kuuluu edelleen huippupaikkojen sarjaan niin taimenen kuin harjuksenkin pyyntiä suunnittelevalle. Hanhivirran suosiota ja kalastamista on lisännyt Hanhiniskassa elokuun 20. voimaan tuleva yörauhoitus, jonka mukaan kalastus on Niskassa kielletty klo 20.00 - 08.00 välisenä aikana.

Hanhivirran alapuolelta löytyy jälleen mukavannäköinen koskenniska, jota kutsutaan Veneensärkijän niskaksi. Eikä mielikuva mene harhaan, kyseessä on kuin onkin hyvä taimenpaikka. Alapuolinen koski on erittäin kivinen ja voimakasvirtainen, joten taimenella on hyvä hengähdyspaikka koskenniskassa.

Itse koskessa hyviä monttuja ja kiventaustoja, joita pitkin nousukalat ylävirtaan pyrkivät - kokeilemisen arvoisia paikkoja siis. Varsinkin siinä yksittäisen onkimiehen kannalta harmillisessa ja Hanhisuvannonkin seudulla yleisessä tilanteessa, että parhaat ottipaikat ovat tupaten täynnä kalamiehiä. Jokainenhan voi sitten tykönään miettiä, että kumpi on mukavampaa: a) Kalastaa kutakuinkin omaan tahtiinsa paikassa, josta joka tapauksessa taimenta ainakin ui ohi, vaiko b) Istuskella ringissä odottelemassa omaa kalastusvuoroaan, kuunnellen toinen toistaan parempia kalajuttuja ja huulenheittoa. Puolensa molemmissa.

Alavirtaan mentäessä vastaan tulee seuraavaksi Paljakanlampare. Kyseessä on pieni, parin- kolmenkymmenen mittainen suvannonläntti kahden kuohuvan kosken välissä. Paikka on kuitenkin paikoin syvä ja virta pysähtyy suvannon keskivaiheilla melkein kokonaan. Niskalla on siistissä rivissä muutamia herkullisen näköisiä niskakiviä, joiden seutuvilta löytyvät myös alapuolella kuohuvan Paljakankosken ylös pinkaisseet nousutaimenet.. Itse Paljakankoski on kilometrinen, leveä ja matala koski - tästä johtuen se onkin kalastuksellisesti jäänyt kohtuullisen vähälle huomiolle. Varsinkin kosken yläosasta löytyy kuitenkin muutamia hyvännäköisiä monttuja, joista nousukalan saaminen ei ole mahdotonta. Mikäli vesi on matalalla ja lämmintä, saattaa näistä samoista kuopista löytyä myös hapekasta koskivettä haukkaamaan siirtyneitä asukkitaimeniakin.

Hanhisuvannon - Paljakan alueelle kulku tapahtuu joen pohjoispuolella kulkevia metsäautoteitä pitkin. Aiemmin mainitulta Jelestimän tieltä löytyy opaste Takkupyörteelle, ja samasta tienhaarasta käännytään myös Hanhiniskalle. Takkupyörteelle mentäessä käännytään n. kilometrin ajon jälkeen vasemmalle, Hanhiniskalle mentäessä jatketaan suoraan tien päähän. Parkkipaikka sijoittuu jokivarteen nähden Hanhivirran alaosan kohdalle, joten se on alueen kalastusta ajatellen sijainniltaan mukavan keskeinen.

Takkupyörre - Lattakiven mutka

Takkupyörre kuuluu eittämättä Kuusingin legendaarisimpien kalapaikkojen joukkoon. Ylävirrasta laskeva Paljakankoski rauhoittuu tyyneksi suvantovedeksi, joki tekee jyrkän 90° mutkan kohti itää ja muodostaa samalla poukaman perukkaan pyörteen. Pyörteeseen muodostuu toisinaan vaahtolautta, ja mikäli samaan aikaan sattuu jonkun vesihyönteisen kuoriutumista, saattaa vaahtolautan alle ilmestyä kuin tyhjästä siikaparvi, jonka pienimmätkin jäsenet lähentelevät puolen metrin pituuksia. Pieni pintaperho ja hyvät hermot ovat silloin valttia!

Paljakankosken alus on myös erinomainen harjuspaikka. Edelleen kosken alla valmistautuvat Paljakankosken nousua varten taimenet, jotka saattavat nousuun lähtiessään puraista ohimennen kalastajan viehettäkin. Suvannossa olevan heinikkosaaren ja etelärannan välinen muutaman metrin levyinen sivu-uoma saattaa olla korkealla vedellä myös kokeilemisen arvoinen taimenpaikka!

Suvannon alaosassa virta saa taas vauhtia, kun lähestytään paikkaa joka tunnetaan nimelä Kotiranta. Virta kiihtyy lyhyeksi nivaksi, jonka yläpuolella on hyviä taimenenseisontapaikkoja. Kotiranta on parhaimmillaan loppukesällä öiden jo selvästi hämärtyessä ja pimentyessä.

Nivan alapuolella virta rauhoittuu hetkeksi kiihtyäkseen taas pienehköön mutkaan, josta löytyy taas lukuisia suojapaikkoja niin nousukalalle kuin asukeillekin. Mutkan alapuolella virta hidastuu vielä hetkeksi, sitten edessä onkin Takkupyörteen niska. Niskan tyynen veden halkaisee matalalla vedellä lähelle pintaa yltävä suuri kivi, jonka seudulle viehettä uitellessaan kannattaa todellakin olla tarkkana. Alempana niskassa on lukuisia muita isoja kiviä, jotka tarjoavat lisää hengähdyspaikkoja alempaa koskesta nousseille taimenille.

Takkupyörre kaikkiaan on siis koko Kuusingin kuuluisimpia ja parhaita kalastusalueita ja tämähän ei luonnollisestikaan voi olla näkymättä. Eli omaa rauhaa haluavan kalamiehen valinta Takkupyörteen seutu ei ainakaan heinä- elokuun yönseutuina ole.

Takkupyörteen ja Lohipyörteen välisessä koskessa on myös muutamia todella hyviä nousutaimenen pysähdyspaikkoja. Koski on kauttaaltaan kiivasvirtainen, mutta sisältää muutaman todella makoisia, suuria peilejä, jotka varsinkin lämpimällä vedellä saattavat olla hyvinkin antoisia.

Lohipyörrettä lähestyttäessä syvin uoma koukkaa aivan etelärannan tuntumasta - hyvää harjusvettä ja potentiaalista nousutaimenen tavoittelualuetta. Itse Lohipyörre on vanhastaan myös eräs joen kuuluisimmista kalapaikoista. Joen eteläpuolelle vuonna -92 Paljakasta tehty tie on kuitenkin lisännyt kalastuspainetta paikassa niin, että saaliit eivät viime vuosina ehkä ole olleet aivan entistä luokkaa.

Eteläpuolelle oli ennen tientekoa lyhimmillään n. kolmen kilometrin kävelymatka joko alajuoksulla olevan riippusillan kautta tai sitten Paljakantieltä - uuden tien valmistumisen jälkeen matkaa oli tienpäästä parisataa metriä. Kalastajat etelärannalla lisääntyivätkin tienteon jälkeen räjähdysmäisesti. Tie onkin tätä nykyä helpoin tapa päästä Lohipyörteelle - siinähän ei sinänsä ole vikaa. Asiasta tekee hankalan se, että Lohipyörteen paras ottialue, niskan yläpuolinen seutu, on arka etelärannalta tapahtuvalle häirinnälle varsinkin normaalilla ja matalalla vedellä - joen syvin uoma ja taimenen nousureitti kulkee tällöin aivan etelärannan tuntumassa. Ranta syvenee heti vesirajasta jyrkästi, joten taimen saattaa olla kirjaimellisesti aivan jalkojen juuressa.

Rantavedessä varomattomasti porkkaava ja lätistelevä kalastaja ei sitä varmastikaan siimansa päähän saa, ja pilaa samalla usein muidenkin mahdollisuudet. Paikka onkin ehdottomasti paras kalastaa joen pohjoispuolelta, josta heitettäessä ei häiritä arkaa taimenta muulla kuin kenties taimenen mielestä päin h-vettiä tehdyllä viehevalinnalla.

Pohjoisrannalle pääsee Saunavaaraan menevältä tieltä - tien varressa on parkkipaikka, puucee ja kyltit joka ohjaavat Raatehampaalle ja Raatekoskeen. Polku nousee Raatehampaan kohdalla ylös jokikanjonin reunalle ja laskeutuu vajaan puolen kilometrin kävelymatkan päässä Hampaalta Lohipyörteeseen.

Lohipyörteen alapuolinen koski Raatehampaalle saakka kuuluu taas sarjaan erinomaiset nousukalan tavoittelupaikat - näin nimenomaan matalalla vedellä. Kiivaasta koskesta löytyy jälleen herkullisia, laajoja peilejä, kiventaustoja ja monttuja. Raatehammasta puolestaan voisi sanoa jopa pieneksi putoukseksi, ainakin korkealla vedellä.

Kovimman kuohun alta löytyy kuoppa, jossa on useita metrejä vettä, ja kyllähän siellä kelpaa taimenen olla. Useimmiten se siellä saakin olla aivan omassa rauhassaan, sillä kohtaa on hyvin hankala onkia - useimmat jättävätkin sen tekemättä. Sen sijaan virran hieman hiljentyessä alempana ollaan jälleen hyvillä ottipaikoilla, eteläpuoli jokea on taas syvempää virtaa ja päävirran reunamat kuumia paikkoja. Eteläpuolelle jokea pääsee näppärimmin aiemmin mainitun Lohipyörteen tien päästä, kävelymatkan ollessa vajaan kilometrin luokkaa.

Raatehampaan alapuolella joki kiihtyy taas kunnon koskeksi ja keskellä virtaa on muutamia isoja kiviä, joiden taustoja kannattaa ohi kulkiessaan kuulostella. Joen kääntyessä jälleen jyrkästi kohti itää pohjoisrannalla on suuri tasapäinen kivi, paikka onkin nimetty tämän kiven mukaan Lattakiven mutkaksi. Mutkasta löytyy jälleen pari laajaa peiliä ja kiventaustoja, joiden kautta taimenet kulkevat ylävirtaan noustessaan - erinomaisia nousukalan paikkoja.

Raatehampaan - Lattakiven seutu on yleensä kohtuullisen rauhallista, mutta mikäli alempaa Saunavaaran seudulla on saatu taikka havaittu runsaasti kaloja, saattaa olla että seuraavana iltana Hampaan seudullakaan ei tarvitse yksin onkia. Laattakiven mutkan alapuolelta alkaa vajaan kilometrin mittainen Raatekosken rauhoitusalue.

Edellä esitellyistä kalapaikoista käytännössä kaikista löytyvät tuli- taikka leiriytymispaikat jommalta kummalta puolelta. Lisäksi Takkupyörteen ja Raatehampaan pohjois- sekä Lohipyörteen eteläpuolella on honkalaavu ja puucee.

Haisusaari - Rajavyöhyke, "Koivumutkan alue"

Raatekosken rauhoitusaluieen päättyessä suurehko saari, Haisusaari, jakaa joen kahteen uomaan, joista pienempi ja rauhallisempi kulkee joen pohjoisrannan puolella. Jyrkän hiekkarinteen alla virtaava sivu-uoma on varsinkin alkukesästä ja korkealla vedellä erinomainen harjus- ja siikapaikka, eikä taimenenkaan löytäminen sivu-uomasta mitenkään epätavallista korkean veden aikaan ole.

Pääuomasta löytyy Haisusaaren kohdalta jyrkkäreunaisia monttuja, joihin varomaton kahlailija saattaa tipahtaa niin, ettei pinnalle jää kuin kalahattu ja vavankärki. Samoista montuista löytyvät myös alkukesän suuret harjukset ja ylävirtaan pyrkivät taimenet. Alaspäin mentäessä tullaan Saunaniemeen, jonka yläosassa, etelärannalla olevan honkalaavun kohdalla virrassa on muutamia maukkaita kiventaustoja.

Reippaanpuoleisesti lasketteleva virta hyytyy hiljalleen suvantomaiseksi etelärannalla jokeen pistävien kallioiden kohdalla, paikassa on laajalti syvää vettä, hyvin harria ja usein myös asukkitaimen.

Alemmas mentäessä vastaan tulee paikka, jonka nimellä on jälleen legendaarinen kaiku kalamiesten mielissä: Koivumutka. Joki pyörähtää kaikkiaan lähes puoliympyrän muotoisen mutkan, ulkokurvi on syvintä aluetta ja kala voi ottaa lähes mistä vain. Virta levenee ja mataloituu mutkan jälkeen kääntyäkseen jälleen Alempaan Koivumutkaan.

Mutka kiepahtaa lähes yhtä jyrkästi kuin edellinenkin mutka, tällä kertaa kuitenkin toiseen suuntaan. Virta pyyhkii jälleen ulkokurvia, taimenet sitä ja keskivirtaa pitkin. Paikka tunnetaan myös Vyörymän nimellä, joesta nouseva puolenkymmenen metrin korkuinen rinne kun koostuu herkästi vyöryvästä sorasta.

Vyörymän jälkeen joki jakautuu jälleen kahteen tai oikeammin kolmeenkin uomaan, joista eteläisin on suurin ja kalastuksen kannalta merkittävin. Korkealla vedellä harjuksia saattaa löytää kahdesta sivu-uomastakin, mutta varsinaisia ottipaikkoja niistä ei löydy. Pääuoma sen sijaan on tasaisesti virtaava, kauttaaltaan syvä ränni, josta taimenen voi tartuttaa siimansa päähän melkeinpä mistä vain.

Kovimmilla ottipaikoilla aletaan olla saaren alapäätä lähestyttäessä ja kalastusta kannattaa jatkaa eteläpuolella olevan palaneen laavun kohdalle saakka.

Palaneen laavun alapuolella joki pyörähtää taas reippaasti kohti itää ja tullaan Riippusillan mutkaan. Paikan kalastus on saanut viime vuosina hieman toisenlaisen luonteen aiempiin vuosiin verrattuna, kalastus Riippusillan alapuolisella osalla on nimittäin kiellettyä koko kesän ajan 20.00 - 08.00 välisenä aikana.

Tästä seuraa se, että yöaikaan Venäjän puolelta jokeen nousevat taimenet ovat ensimmäistä kertaa kalamiesten tavoiteltavissa Riippusillan yläpuolella. Tästä puolestaan seuraa sitten se, että heti Riippusillan yläpuolella on yöaikaan ukkoa pahimmillaan (taikka parhaimmillaan, miten vaan) kylki kyljessä kiinni. Mikäli sosiaalinen kalastus kiinnostaa, ei kun sekaan vaan - mikäli haluat kalastaa rauhassa, kierrä kaukaa.

Riippusillan alapuolinen osuus on hyvää harjus- ja ennen muuta siika-aluetta, ja eipä sitä kukaan voi kieltää, etteikö taimenia saattaisi nousta vyöhykkeen puomin ali päiväsaikaankin, eipä ei. Heti puomin yläpuolella virta on pohjoispuolella sovelias jopa perhonheittoonkin, muutoin alue on aivan riippusillan alapuolista pätkää lukuunottamatta enemmän uistinmiesten heiniä.

Joen poikki vedetty rajavyöhykkeen puomi lopettaakin sitten Kuusinkijoen kalastettavan osuuden. Itse joki virtaa Suomen puolen rajavyöhykkeellä vielä parin kilometrin ajan ennen laskemistaan Venäjän puolelle ja Paanajärveen.

Saunavaaran - Koivumutkan alueelle kulku tapahtuu pohjoispuolelta tulevaa Jelestimän - Saunavaaran metsäautotietä pitkin. Saunavaarantie päättyy muutama vuosi takaperin maisemoituun soramonttuun, josta löytyy tulipaikkoja, honkalaavu/kota, pari puuceetä ja yllin kyllin tilaa leiriytyä. Seutu onkin kaiken kaikkiaan suosituinta kalastusaluetta koko Kuusinkijoella ja väkimäärä on toisinaan sen mukainen. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää sen kummemmin siellä kuin missään muuallakaan Kuusingilla - kalastusajan valinnalla voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen, miten paljon kalastusvuoroaan joutuu odottamaan.

Pääosin yöaikaan sijoittuva taimenenkalastus on se mikä jonoja aiheuttaa, kaikkien kalamiesten pyrkiessä parhaille ottipaikoille yhtä aikaa. Tällöin toimivat herrasmiessäännöt ja kalastus tapahtuu vuorotteluperiaatteella "rinkiä kiertämällä". Ja homma todellakin toimii.

Mutta päiväsaikaan näissä samoissa parhaissa ottipaikoissa saa yleensä kalastella rauhassa omaan tahtiinsa, eivätkä ne taimenet päiväsajaksi minnekään sieltä joesta katoa. Ja kuinka ollakaan, parhaat taimenpaikat ovat useasti myös parhaita harjuspaikkoja, mutta yöaikaan niissä ei vakavamielinen harrinkalastus tahdo oikein taimenenpyytäjien seassa onnistua - päivällä asiat ovat toisin.

Taimenen suhteen tosiasia kieltämättä on, että suurin osa kaloista saadaan yöllä - tosiasia on myös se, että yöllä niitä ahkerimmin ongitaankin. Kalastuspaine ei kuitenkaan päiväsaikaan ole lähelläkään illan ja yön vastaavaa - ja jos oletetaan että taimen, jonka edessä ei koko ajan liehu jonkin sortin karvatukko tai puupalikka on helpompi saada ottamaan vieheeseen, päädytään tulokseen jonka mukaan taimenen saantiin on päiväsaikaan tasan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin yölläkin. Puhumattakaan siitä, että saa kalastaa rauhassa omaan tahtiinsa haluamallaan tavalla. Silloinhan ne tuloksetkin useasti ovat parempia.

Käytämme sivuillamme evästeitä tarjotaksemme mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja Ok