Blogi

Blogi (38)

maanantai, 29 kesäkuu 2015 15:04

No nyt on

Kirjoittanut

cr paitaPaidan väri tumma sininen.
Huom! Kuvan reinot eivät ole myytävänä.

lauantai, 27 kesäkuu 2015 11:37

Edit: Koiranpentu oli kateissa

Kirjoittanut

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Pentu elää ja porskuttaa kotonaan :) Kiitokset kaikille!

tiistai, 23 kesäkuu 2015 21:17

Kaloja & huusseja

Kirjoittanut

Kalamiehet lienevät väsyneinä juhannuksen jälkeen, mutta kolme taimenta on varmuudella kuluneen vuorokauden aikana saatu ylöskin saakka. Pituudet 63 cm, 67 cm ja 68 cm.

talkoot vajjeuksessaVuotungin kalastuskunta piti tänään talkoita Vajjeuksessa, ja tästä uskaltaa laittaa oikein kuvankin. Kavavan niskalle ja Kuusingin tien päähän valmistui uutta huussia ja pöytää.

 

maanantai, 15 kesäkuu 2015 18:15

Jannen taimen

Kirjoittanut

jannen taimenAikion Janne käväisi lauantaina joella eikä tuo 13. päivä kovinkaan huono ollut. Joesta nousi 69 cm taimen, joka kuvauksen jälkeen pääsi takaisin jokeen jatkamaan matkaansa.

Jannelle iso kiitos kuvasta!

lauantai, 06 kesäkuu 2015 19:32

Ensimmäinen taimen

Kirjoittanut

Otsikon mukaisesti ensimmäinen mittataimen – ihan rannalle saakka. Pojat tulivat ensikertaa joelle, mutta ei varmasti viimeistä :)

Kirkas nousukas, josta saadaan toivottavasti pian lisätietoa oikein kuvan kera.

Ai niin, saivathan nuo Pirkkalan pojatkin onnistuneesti piuhat poikki Kiukaankorvalla männä viikolla.

tiistai, 02 kesäkuu 2015 12:04

Ensimmäinen taimenhavainto

Kirjoittanut

Kuopion Petri kalasteli harjusta, mutta kiinni tarrasi arviolta kolmen kilon kirkas taimen, jota Arttu lähti kiireellä haaviamaan.

Viiden minuutin väsyttelyn jälkeen kala pyöritteli itsensä nätisti puuhun, onneksi ei kuitenkaan yläoksille, joten vapautui perhosta ihan omin voimin.

Vettä on edelleen haitaksi asti, mutta toisaalta kalat löytyvät aivan rantapenkan läheisyydestä.

torstai, 28 touko 2015 19:06

Kalastuskausi 1.6. – 31.8.2015

Kirjoittanut

Kalastusluvat:

  • Ulkopaikkakuntalaisille 15,-/vrk, paikkakuntalainen (ei osakas) 15,-/vrk, osakas 10,-/vrk
  • Kausilupa paikkakuntalainen (ei osakas) 70,-/kausi, osakkaat, osakkaiden lapset ja puolisot 50,-/kausi
  • 15-18 v. -50% luvan hinnasta
  • Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi luvan lunastaneen henkilön seurassa. Koululais- ja leirikouluryhmät saavat kalastaa ilman lupaa luvan lunastaneiden huoltajien/valvojien seurassa.

HUOM! Osakkaan kausilupaa lunastettaessa on muistettava tilan nimi ja numero, muutoin lupaa ei myydä!

Saaliskalat ja alamitat:

  • Taimenen alamitta 60 cm ja harjuksen 35 cm. Tammukkaa ei esiinny Kuusinkijoessa.
  • Siialla ja muilla kaloilla ei ole alamittaa.

Saaliskiintiöt:

  • 1 taimen/vrk
  • Kaikilla luvilla max. 2 taimenta/kausi

Rauhoitusalueet:

  • Raatekosken alapää - Haisusaaren välinen alue, n. 800 m.
  • Rajavyöhyke - Valtakunnan raja, n. 800m.
  • Myllykosken alapuolelta –> Melalammin alapäähän taimenen kalastuskielto koko kalastuskauden
  • Käpysuvannon alapäästä alavirtaan n. 500 m.
  • Takkupyörre (maastoon merk. alue n. 200 m) 20.8.- 31.8. klo. 20.00 - 8.00 välinen aika.
  • Hanhisuvanto KOKONAAN (ylärajaksi merkitään ”kallio”) 20.8.- 31.8. klo 20.00 - 8.00 välinen aika.
  • Riippusillan alapuolelta rajavyöhykkeelle oleva alue 1.6.- 31.8. klo 20.00- 08.00 välisen ajan.
torstai, 28 touko 2015 18:47

Kuusingin Kuningastaimen 2015

Kirjoittanut

Kuusingin kuningastaimen 2015 VEDOSKuusingin KuningasTaimen -kisat 18.7.2015 klo 15-23.30.

Jukka Takalo soittaa ja veivaa leirintäalueella.

tiistai, 26 touko 2015 22:02

Kalastusluvat mieluusti paperirahalla

Kirjoittanut

Kalastuslupien ostajat huom!

Myymme kalastusluvat mieluiten käteisellä, koska tilitämme luparahat kalastuskunnan tilille.

Jokainen pankkikortilla suoritettu lupaostos pitää kaivaa käteisenä kalastuskunnan kassaan, ja leirintäalueen käteiskassa on hyvinkin rajallinen.

keskiviikko, 20 touko 2015 20:19

Kuusingin leirintäalueen uudet sivut on avattu

Kirjoittanut

Blogiin on tarkoitus kirjoitella jokivarren ja leirintäalueen virallisia ja epävirallisia uutisia ja kuulumisia. Blogi-kirjoituksia saa kommentoida – ja se on suorastaan toivottavaa.

Sivu 3 / 3